Blogilla on siis uusi ulkoasu joka on vähän keväisempi, kuin aikaisempi. Mulla on huomenna ratsastustunti ja me mennään maastoon. Pyydän luultavasti Netteä. Tässä kuitenki nää viikonlopun kuvat:
ostin huulirasvaa xd
namm <3
tein pirtelöö :33
käytiin kuvailee ulkona :)
tehtiin pirtelöö
kuvailtiin sisälläkin ;))
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Pääsiäinen <;;
Anteeksi, kun en ole pitkästä aikaa kirjotellu! en oo oikeesti ehtiny , kun on ollu kaikkee muuta! Annatteko anteeks?Nyt aattelin kertoo mitä oon täs lähiaikoina tehny. Maanatina menin Lindalla ja hypättiin. Oli yks okseri joka oli peilinpuoleisella pitkällä sivulla. Sit suhteutettu sarja. Meni tosi hyvni vaikka jossain vaiheessa vähän "sähläilin". Kuvia ei oo. Keskiviikkona menin lapilla ja oli estetunti ja Lappi oli ihan hirvee.! Ei mun hevonen. Meillä oli jumppista, mut mun piti mennä aluks ilman satulaa, mut en tullu yhtään mukaan hyppyihin, joten otin satulan. Satulankaan kanssa ei natsannu. En tullu jotenki hyppyihin mukaan ja näytin varmaan ihan alottelija ratsastajalta. pitäis varmaan mennä johonki kavaletti/puomi valkkaan ! Koulun puolella on sujunu ihan hyvin. Meillä oli tällä viikolla 7 koetta. Siis 4 allutesti,2enkunkoetta ja vielä joku yks lukemisenymmärtämis koe. Enkun snari meni varmaan ihan hyvin, mut verbikoeesta en kyllä tiedä! Allutesteissä oli pisteet 1/12ja 4/12 oli jo ikätasonsa mukainen. Ekasta sain 8/12, tokasta 5/12,kolmannesta 9/12 ja vikasta 10/12. Torstaina mentiin Sannan kaa kaupungin kautta meille ja alko loma <3! Ostin vaan biksut ja huulirasvan! :D Sit ostettiin myös mässyä. Valvottiin johonkin kahteen. Perjantaina herättiin noin yheksältä ja mentiin ottaan ulos kuvia. Sit mentiin Sannalla noin neljän aikaan ja menin vielä Sannalle yöks.Sit lauantaina mentiin vielä ottaan ulos vähän kuvia, mut ei oltu kauaa, kun oli niin kylmä. Aattelin lisätä tänään tai huomenna kuvat!
-Ida
-Ida
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Tiistaina olin Cheekin keikalla ja oli pitkäst aikaa niin hyvä fiilis! Se alko kuudelta ja loppu yheksältä. Siellä oli myös Mikael Gabriel. Ja tietysti siellä sit soitettiin mun lempparibiisi,"Päästä mut pois". Kavereina mulla oli siellä Jenna,Erika ja lopussa Neea ja Emmakin hetken. Se oli siis Sirkuksessa. Sirkuksessa keikat ei yleensä oo alaikäsille, mut sit onneks tällä kerralla oli.
Keskiviikkona mulla oli tunti ja mentiin tasasta. Otin Neten pitkästä aikaa(viimeks menin sillä 2011 kesällä;D). Menin siis ilman satulaa ja sillä oli yllättävän tasaset askellajit;mutta asetuksissa se oli niin taipumaton. Se ei taipunu minnekkään! Peräänannot meni hyvin. Se oli kyllä helvetin könkkö. Anteeks niille, jotka Netestä diggaa. Pejantaina en tehny mitä erikoista. Söin lähinnä vaan karkkia ja selailin hööksin uutta kuvastoa. Sieltä löyty pari juttua mullekkin. Neliöhuopa ja nilkkurit. Neliöhuovan tila vrm joku viikko ja nilkkurit ehkä parin kk kuluttua.
Namm ;3 |
torstai 14. maaliskuuta 2013
Estetunti 13.3
Hei! Meillä oli siis estetunti ja menin Lindalla. Mentiin sellasta rataa,jossa oli yks suhteutettu 2 esteen sarja ja okseri ja ristikko. Aluks mentiin ristikkoa ja toisella kerralla menin taas mun outoon kevyeeseen istuntaan ja lensin kaulalle. En tippunu. en jaksa hirveesti estetehtävistä kertoo , mut Lindan kielsi vaan kerran ja tunti meni muutenkin ihan hyvin. Meille tuli myös keskiviikkona uus koira! Nakke-niminen xd. Nakke on jotain 11viikkoa ja on rodultaan englanninspringelspanieli, metsästyslinjanen. Mä en nyt hirveesti jaksa kirjottaa, mut tässä nyt ees jotain postausta.
(c) Viivi
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Kavaletti/este tunti
Eli meillä oli siis estetunti , mut hypättiin vaan jotain 40cm-50cm niin sanon sitä kavalettitunniks. Mulla olis ollu toiveena tunnille Linda, mut tällä kertaa Jossu vaan jako kellä me mentäis ja mä sain sit Narskun. Se oli ehkä vähän epäreiluu, et osa sai suosikkinsa, mut ei voi mitään. Ekana aattelin et "tosi kiva kun sain jonku vitun tyhmän kaahaja-narskun, sehän varmaan tiputtaa mut ja kiva ku vielä hypätäänkin" , mut tunnilla mielipide vaihtu. Mentiin eka sellasta puomisarjaa ja Narsku meni ne ihan hyvin ja sain pidettyä sen hallinnassa. Mulla oli tosin vähän kylmät hanskat ja mun kädet oli ihan JÄÄSSÄ. Mun sormet oli ihan melkein tunnottomat ja hyvä , et pystyin ees ohjaan. mun piti pari kertaa pysähtyykkin ja ottaa hanskat pois ja lämmitellä sormii. sattumalta mun äiti oli tullu tänään kattoo mun tuntii ja sain hetkeks sen lämpimämmät hanskat. Tosin niillä ei ollu sit niin helppo ohjata kun noilla mun kylmillä hanskoilla. Sitten alettiin menemään sitä puomisarjaa ja meni ihan hyvin. Tokalla kerralla (vai oliko ekalla) laukka siirty raviin puomien päällä enkä saanut laukkaa enää takas puomeilla(avuton amatöörihän oon). Sitten alettiin menemään yksitellen "esteitä". Ekan mentiin niin , että mentiin eka vasemmasta suunnasta puomeille ja sit mentiin ne uudestaan ja jossu nosti vikaa puomia. Ne meni ihan hyvin ja asetustakin löyty. Sitten mentiin ne oikeesta suunnasta samalla lailla, paitsi tällä kerralla Jossu nosti kai kaks vikaa 40cm ristikoiks. Hyppyihin en tullu oikeen mukaa , mut tokalla kerralla tulin vaikka niin pienissä ristikoissa ei kauheesti tarttennu kevyeeseen istuntaan nousta. Sitten kun kaikki oli tullu pari kertaa, Jossu nosti vikan n.50cm pystyksi ja laitto muut 40cm ristikoksi. Ekalla kerralla sain laukan nostettua hyvin ja tulin keskelle ekaa estettä , mut jotenki en taaskaan tullu hyppyihin kunnolla mukaan(voi olla, et se johtu pitkistä jalustimista ja siitä, että en ollu pitkään aikaan hypänny hepalla ja varsinkaan näin isolla.Viime kerta tais olla Latella kesällä, kun hyppäsin näin isolla). Seuraavalla kerralla tulin sentään mukaan hyppyihin.
Seuraavaks meen tunnille keskiviikkona (huomenna) ja siitäkin tulee sitten postausta joko keskiviikkona tai torstaina. Me kai hypätään ja voisin pyytä pitkästä aikaa Ticoa :). voisin alkaa hypätä välillä hepoilla.
-Ida
Seuraavaks meen tunnille keskiviikkona (huomenna) ja siitäkin tulee sitten postausta joko keskiviikkona tai torstaina. Me kai hypätään ja voisin pyytä pitkästä aikaa Ticoa :). voisin alkaa hypätä välillä hepoilla.
-Ida
perjantai 8. maaliskuuta 2013
pitkästä aikaa tekstii...+23lukijaa!!
Juu en oo kauheesti muistanu kirjotella, mut olin puolet hiihtolomasta kipeenä ja kouluunkin palasin vasta keskiviikkona niin ei oo ollu kauheesti mitään kerrottavaa. keskiviikkona en vielä menny tunnille , mut menin korvaavalle tunnille tänään.(pe) Menin Lindalla ilman satulaa ja ihan perus koulutunti oli. Harjotettiin paljon kulmaan ratsastusta ja tehtiin paljon ympyröitä. Linda asettu ihan suht. hyvin, mut se vähän oiko kulmissa. Laukankin sain nostettua ihan hyvin.
Meillä oli tänään koulussa jotkut comenius-juhlat ja me esitettiin siin luokan kaa. Aluks jännitti, ku siellä oli kuitenkin kaikkii Espanjalaisii opei jne. Me päästiin jo kaheltatoista ja mentiin kasiin.
Huomen oon menos mummolaan yöks niin huomennakaan ei vrm mitään postausta tule.
KIITOS 23 LUKIJALLLE!! <3 VIIMEKS KUN KATOIN LUKIJOITA OLI MIELESTÄNI 20! SITKUN 25LUKIJAA TÄYTTYY TULEE JOTAIN TEIDÄN TOIVOMAA EROIKOISPOSTAUSTA!KOMMATKAA SITTEN, ETTÄ MIKÄ POSTAUS OLIS KIVA, KUN EN OSAA TOTA KYSELYY TÄNNE LAITTAA.
-Ida
Meillä oli tänään koulussa jotkut comenius-juhlat ja me esitettiin siin luokan kaa. Aluks jännitti, ku siellä oli kuitenkin kaikkii Espanjalaisii opei jne. Me päästiin jo kaheltatoista ja mentiin kasiin.
Huomen oon menos mummolaan yöks niin huomennakaan ei vrm mitään postausta tule.
KIITOS 23 LUKIJALLLE!! <3 VIIMEKS KUN KATOIN LUKIJOITA OLI MIELESTÄNI 20! SITKUN 25LUKIJAA TÄYTTYY TULEE JOTAIN TEIDÄN TOIVOMAA EROIKOISPOSTAUSTA!KOMMATKAA SITTEN, ETTÄ MIKÄ POSTAUS OLIS KIVA, KUN EN OSAA TOTA KYSELYY TÄNNE LAITTAA.
-Ida
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)